Karhakka 2022 retkikertomus

    Lapin Samoilijoiden perinteinen kolmen yön kesäleiri järjestettiin 16. – 19.6.2022 Käyrämön kämpällä. Leirillä pidettiin hauskaa kämpän maastossa ja tehtiin päiväretkiä läheisiin kohteisiin.

    Torstaina suunnattiin leirille seitsemän jälkeen. Päivän päätteeksi pystytettiin lippukunnan uusi telttaa ja tehtiin iltapalaa. Niiden jälkeen kaikki olivatkin valmiita yöpuulle keräämään voimia seuraavien päivien koitoksia varten.

    Perjantaina suunnistettiin päiväretkelle Pirttivaaran huipulle. Matkaan lähdettiin kahtena vartiona jotka yrittivät piiloutua toiselta vartiolta, sillä ensin toisen huomaava vartio voitti tämän suunnistuskisan. Matkalla suoritettiin seikkailoiden Eräjorma-merkkiä ja havainnointiin jälkiä luonnossa. Havaintoja riittikin, sillä toiselta vartiolta piiloutuminen vei vartiot äänettömästi sakeiden metsien läpi. Huipulle löydettyään vartioiden olikin aika tehdä Karhakan perinneruokaa, eli nakit ja nuudelit kaikilla mausteilla itse trangialla valmistaen. Ruuan jälkeen suunnittiin takaisin kämpälle pystyttämään puolijoukkuetelttaa, lämmittämään saunaa ja syömään. Illan päätteeksi otettiin teltassa vielä iltashakit.

    Lauantaina oli vuorossa päiväretki Käkisenojalle joka oli tarkoitus ylittää a-pukilla. Paikalle suunnistettiin Saksalaisten partiolaisten leiripaikan kautta. Reput ja eväät jätettiin leriripaikalle ja siitä lähdettiin rämpimään kohti käkisenojaa jossa tietääksemme oli vanha ylityspaikka ja valmis a-pukki. Aikamme rantaa haravoituamme osuimme kohtaan jossa Käkisenoja oli vain kolme-neljä metriä leveä, joten totesimme, että tehdään uusi a-pukki ja heilahdetaan tästä yli. Emme tosin löytäneet sitä vanhaa a-pukkia, joten sekin saattoi vaikuttaa asiaan. A-pukin rakentelun lomassa järjestettiin kaarnalaivakisat kirkasvetisessä ja hiekkapohjaisessa (mutta syvässä) Käkisenojassa. Fregatin kokoiset kaarnalaivat eivät tässä kisassa pärjänneet, vaan pienet ja ketterät liikkuivat nopeammin.

    Käkisenoja
    a-pukki

    Käkisenojan ylitys olikin aika hurjaa hommaa reilut neljä metriä korkealla a-pukilla ja ylitsepääsemättömältä näyttävältä ojalta. Kaikki partiolaiset auttoivat hienosti toisiaan ja hoitivat homman jarrumiehenä tai vastaanottajana. Jokainen selvisi myös kuivin jaloin yli ja takaisin, joten vesistönylityksestä tuli aimo annos kokemusta.

    Oli aika jännää

    Eräs seikkailija

    Illan päätteeksi saunottiin (tottakai), käytiin iltamelomassa ja pystytettiin Hawu-teltta, jossa pari urhoollista yöpyi. Hawu-teltta tietenkin naamioitiin yörauhan takaamiseksi.

    Sunnuntaina oli aika pistää leiri pakettiin ja pakata tavarat kotiin siirtymistä varten. Leiriporttia ehdittiin vielä rakentaa, vaikkakin viimeistely jää seuraavaan kertaan. Samoin ruokapöytä laitettiin ulos pystyyn ja tehtiin muuta pientä puuhaa. Maukkaan ja täyttävän lounaan jälkeen tavarat heitettiin autoon, laskettiin lippu ja suunnattiin koloa kohti.

    Lipunlasku

    Kiitokset kaikille mukana olleille!

    Jarkko