Kätkävaara 11/2025 – retkikertomus

Lauantaina Tarpojat suuntasivat kohti kätkävaaran laavua. Matkalla poikettiin Arctic Ice Cream Factoryn tehtaalle Louella, missä pääsimme tutustumaan paikallisen jäätelön tuotantoprosessiin. Tutustuimme raaka-aineiden lähteisiin, eli Louen lehmiin, ja samalla pääsimme maistelemaan eri jäätelömakuja.

Tutustumisen jälkeen jatkoimme matkaa Kätkävaaran luontopolulle. Laavulle oli matkaa noin kolme kilometriä kävellen. Asetuimme laavulle, sytytimme tulet ja kävimme tutkimassa Kätkävaaran luolia. Teimme ruuaksi pyttipannua. Vietimme aikaa tulistellessa ja lettuja paistaessa. Koko vartio mahtui juuri ja juuri nukkumaan laavun kapeilla penkeillä.

Herättyämme valmistimme maukkaan aamupalan pekonista ja kananmunista lisukkeena leipää. Tutkimme vielä kätkävaaran maastoa, minkä jälkeen pakkasimme varusteet ja suuntasimme takaisin kohti Rovaniemeä. Retki oli antoisa ja kaikki pitivät siitä kovasti